Sivut

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Rakas höppänä

Eräänä kauniina talvisena päivänä tammikuussa. Kuvailin siihen aikaan, että aurinko oli jo laskemassa. Onneksi ehdittiin ottamaan kuvia juuri ennen kuin aurinko oli mennyt piiloon puiden taakse.




Juuri nyt viikonloppuna en ole kuvannut ollenkaan. Onkin kaikki paikat tosi jäistä, minkä päällä vähän märkää vettä ja juu tosi liukkaita kuin luistelukenttä. Ehkä olisi hyvä hankkia joskus icebug-kengät, joilla on parempi pito kävelemisessä liukkailla keleillä.

 On ollut koko ajan sellaista kuumetta hankkia uutta putkea, pitempää putkea. Suosittu valovoimainen 70-200mm putki on minullakin haaveissa. Mutta myös kameran runkoa saisi vaihtaa jonain päivänä. No, katsellaan vielä. Suositella jotain runkoja saa! Mietinnässä ovat olleet kroppikennoiset kamerat; Canon eos 70D ja Canon eos 7Dmark2, tämä jälkimmäinen olisi nopeampi, tosin hinta aika tyyri.. Mutta kumpikin olisivat varmasti asetuksiltaan paljon parempia kuin vanhus Canon eos 500D. Joskus esimerkiksi harmittelen, kun sen kameran ISO on maksimillaan 3200 ja hirveä rakeisuus hämärämmässä valossa. Jos tiedätte jotain (valokuva)blogeja, joilla on jompaa kumpaa noista kameroista, saa mainita! :) Nikoniin en uskalla vaihtaa, sillä en tiedä tykkäänkö siitä kun Canonista kuitenkin jo tykkään. Pahoittelen Nikonistit!


maanantai 25. tammikuuta 2016

KILOMETRI KUVAPOSTAUS



Pitkästä aikaa Petu treffasi Pumban ja Pablon kanssa. 
Oleiltiin pellolla vaan.
 Iloisia riehumisia riitti vaikka muille jakaa. 

Harmikseni ulkona alkaa olla lämmintä... -1 tai +1 asteiden tienoilla.... Huolestuneena tuijottelen tätä tulevan viikon sääennusteita, joinakin päivinä tulee +4 tai +5.. Taitaa lumet sulaa pois. Toivottavasti tulee kuitenkin vielä takaisin! :)

Nauttikaa tästä talvesta kun voitte! <3

lauantai 2. tammikuuta 2016

Treffit pakkasella

Petu tapasi Sohvi-siskon ja Tyyni-serkun Keski-Suomessa. Ne ilopillerit pääsivät riehumaan! Ihania koiria. Ulkona oli -18astetta pakkasta. Vähän kylmää oli, mutta treffit oli sen arvoista. Minulla oli mukana vain Sigmanin 30mm putki, niin mitään kaukaalta ei pystynyt ottaa koirista lähikuvia kuin vain silloin kun olen itse lähempänä koiria. Onneksi tuli aika hauskoja kuvia! Näitä treffejä lisää, kiitos! <3

Nyt ollaan taas Turussa. Minulla on ihmeellinen kuume päästä Lappiin!! Se kuume on ollut jo pitemmän aikaan, kun viime talvenakin teki myös mieli ja nyt taas tekee mieli. Koskaan en ole siellä käynyt. Tahtoisin ottaa myös Petun mukaan sinne ja käydä Lapin maisemissa ihmettelemässä ja ihailemassa. Laskettelemaan ei ole edes pakko mennä jos Lappiin mennään. Ehkä ensi talvena sitten vasta...
      Pitää ruveta tosissaan säästelemään kukkaroa, ei muuten Lapin matkan kuume millään sitten lopu!! Minulla alkaa maanantaina 128päivää suklaan, keksien, sipsien ja karkkien lakko, kun facebookissa menin lupaamaan tätä niin monta päivää kun tykätään, 128 tykkäyksiä tuli. Monet tietävät minut suklaahulluna. Saa nähdä, kuinka tälle suklaahullulle käy. No, eipä tule hetkeen kauheet jatkuvat suklaan mässäilyt ja rahaakin varmaan säästyy hieman muuhunkin... :D

  Onko joku teistä käynyt Lapissa ja koira mukana? Missä Lapissa olette tykänneet käydä? :)

Sohvi, Tyyni, Petu

perjantai 25. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!



Koneeni on hajoamassa, mutta vielä nyt toimii, ainakin hetkeksi. Toivottavasti se hetki on vielä pitkä aika, ettei tarvitse vielä ostaa uutta konetta...
    Ei ole muuten tultu kuvailtua paljoakaa viime kuukausien aikana. Töiden jälkeen on aina liian pimeää lähteä kuvaamaan. Ja sitten viikonloppuisin on kiva tehdä jotain muutakin. Onkin ollut aina paljon tekemistä, minkä vuoksi ei huvita konetta avaamaan.

Mutta haluan toivottaa oikein oikein hyvää joulua teille kaikille ja myös uutta vuotta ellen postaa ennen uutta vuotta! :)

perjantai 30. lokakuuta 2015

Halloween-ruoka

Halloweenia!! 
Tein Petulle Halloweenin kunniaksi tavallista erikoisempaa ruokaa. Nimittäin aivoja, sormeja, silmiä!!




Mutta mitähän tossa annoksessa oikeasti sisältyikään? 

Aivot - raakaruokapötkö (Musti&Mirriltä), kuten alla on siitä pötköstä kuvaa. Annoksessa on pötköstä puolet, ja toiset loput puolet sitten seuraavalle päivälle. Ei muuten saa sulattaa mikrossa. Sitten kun raakaruoka on sulannut hyvin, muotoillaan siitä aivojen näköiseksi haarukalla. Raakaruuasta tulee kivasti mukaan vähän vertakin.

Sormet - Nakit, nakkeja leikkailin varovasti kynsin muotoiseksi nakin päässä. Hetken aikaa mikrossa, jotta sitten kynsi nousee vähä ylös ja siitä tulee kynnen näköisempi,

Sormien sisälmykset - Viime kesältä pakastetut vadelmat. Hieroin vadelmia lämpimän nakin kynsin kohdalla, jotta siitä tulee taas entistään vähän aidomman näköisempi. Ja vadelmaa sijoitetaan sitten nakin toiseen päähän ikään kuin olisi sormen sisälmys.

Silmät - Lihapullat ja juustot ja pari palaa nappularuokaa. Lihapullien päälle laitetaan pieni juustoviipale. Ja hetkeksi mikroon lämmittämään, jolloin juusto sulaa ja muotoutuu lihapullan ympärin. Ei haittaa, jos lihapullien alla ei ole mitään juustoa, yläpuolelta katsottuna riittää oikein hyvin. Sulanneiden juustojen päälle nappula.

Koira kuolaa ja kuolaa.. Mutta anna nakkien, lihapullien jäähtyä vielä hetki.

Tarjoile!







Kuvat kännykällä otettuja.


lauantai 24. lokakuuta 2015

Åbo Åpen Show -15

Viime sunnuntain aamu alkoi ensi rauhallisesti. Ei ollut mitään kiirettä. Aamu-lenkillä oltiin siis vaan ihan kaikessa rauhassa. Sen jälkeen kysyin Lekeltä, tuleeko mukaan näyttelyihin katsomaan. Muttei nyt flunssaisena halunnut tulla mukaan, ensi vuonna sitten terveenä tulee varmaan. Pakkailin tavarat reppuun, lihapullia, näyttelyhihnaa, rokotustodistusta, kameraa, vesipulloa, kuppia, varmuuden vuoksi pyyhkeenkin mukaan autoon... Sitten iski paniikki, kun unohdin tulostaa näyttelyn kehän numerolapun! Ja sain tekstarin, että kehään pitäis ihan kohta jo mennä! Äkkiä siinä sitten avaamaan konetta ja netti päälle. Ja hakea tulostin pöydälle. Miten sitä numerolappua voi vaan unohtaa.... Mutta Petun esittäjä Aino tekstasi, ettei se haittaa, kun sen saa sit paikan päällä.. Aiii huhhh, joten jätin koneen sikseen ja ei muuta kuin koira autoon ja sitten mentiin autolla kauhealla kiireellä paikalle, sydämen tykytyksiä riitti matkalla. Onneksi Åbo Åpeniin oli helppo päästä kotoa moottoritien kautta ja se oli lähellä, niin ehdin vielä myöhässä paikalle... ensi kerralla todellakin pitää tulla paaaaaljon aaaaaiiiiiiiikaisemmin paikalle!! Kiiretön aamu muuttuikin kiireelliseksi :D


Aino otti Petun ja harjoitteli hieman Petun kanssa ennen kehään menemistä. Kasvattaja oli porukoineen kehän vieressä odottelemassa. Kaikkia oli kiva nähdä! Petun serkku Aapokin osallistui kasvattajan kanssa myös samaan luokkaan. Paikalla oli monta kasvattajan kasvatteja, menivät eri luokkiin. Näyttelyt meni Petulla kivasti. Petu käyttäytyi hyvin, yhden kerran meinasi mennä tuomarin luo iloitsemaan, muuten tosi hyvin sujui kehässä. Sitten oli koko luokan ryhmä, yhteensä taisi olla 8 uroksia. Pääsi Petu sitten sijoitukseen neljänneksi. Palkinnoksi vihreä ruusuke ja kakkapusseja kera kotelon. Kakkapusseja tarvitaan aina. Heh.


Petun veli Kalle ja Petu. Tosi edustava kuva :D



Suurkiitos Åbo Åpenin järjestäjän tekstin kääntämisestä, kun en tuosta käsialasta saanut mitenkään selvää, niin oli vaikeaa kääntää.. Alla käännös suomeksi:

2 vuotias erittäin hyväntyyppinen uros. Kaunis pää ja hyvä rinnansyvyys. Erinomainen ylälinja. Hyvät etukulmaukset. Hyvä luusto ja tassut. Hyvä runko. Erittäin hyvät takakulmaukset, erittäin hyvät liikkeet hyvällä askelpituudella. Hyvin esitetty.