Auringonlaskun tunnelmia. Viime päivinä on ollut kivasti aurinkoisia päiviä. Loppuviikolla luvassa vähän kylmempää keliä, ehkä lumisadetta, saa nähdä. Onhan takatalvi odoteltavissa.
Mä niin tarviin jonkun toisenkin mukaan kuvausreissuille, kun sitten voi toinen ohjata Petua ja pystyisi helpommin kuvata itse rauhassa. Tuo viimeinen kuva olisi voinut olla hitusen parempi jos suu voisi olla kunnolla kiinni (oli juuri läähätellyt juuri sekuntia ennen). Kuva olisi voinut olla täydellinen, ehkä jopa tauluksi, harmi kun olen ehkä liian perfektionisti. Yritin kuvata uudestaan. Kuvan kyseinen ryhdikkäämpi asento siis kuoli jo, kun koira liikkui, eli uusintayrityksissä selkä oli vähän kyttyrässä asennossa ja koira tuijottamassa minuun päin. Argh. Vaikeeta touhua.
Yksikseni on hankalaa kuvata kun koira helposti tuijottaa minua, välillä se saisi tuijottaa muuallekin. Tämä lie tuttua monelle yksinään lenkkikuvaajalle. Aina täytyy olla tosi nopea, jos sattumalta koira vilkaisee muualle. Pitää siis ensi kerralla yrittää raahata ja innostaa poikaystävää mukaan, ehkä palkinnoksi oikein kiva dressmannin lahjakortti tai hieronta. Yleensähän tyyppi ei jaksa odottaa, kun otan yhen lenkin aikana helposti miljoonia kuvia :D
